Etusivu > Mieliasiat > Leikit
Ellin sivut

Leikit

Vauvasta vuoteen 2005

Emma on ihan pienestä asti pitänyt kovin kaikista laululeikeistä, joissa hän istuu tai makaa sylissä. Usein makaamme Mikon kanssa sängyllä vierekkäin ja kumpikin leikittää yhtä lasta. Vakituisia leikkejä ovat esimerkiksi Soudetaan, soudetaan, Vedetään nuottaa, Körö körö kirkkoon, Lontoon silta, Kukko ja kana saunassa, Etana Elli ja Konkkis konkkis. Usein Emma tykkää leikkien lomassa vain makailla sylissä. Emma on sellainen hellimisestä tykkäävä tapaus. Emma pitää myös aktiivisimmista laululeikeistä: Piiri pieni pyörii tai Karhu nukkuu ovat hänestä yhtä kivoja kuin Ellistäkin. Emma tosin pitää näistä lähinnä vain, jos mukana on aikuisia, kahden Ellin kanssa leikeistä tulee Emman mieleen liian rajuja.

Emma on aina puuhannut kaikenlaista. On jotenkin aika vaikea sanoa, mitkä leikit olisivat hänelle ylitse muiden. Varmaan nukke- ja vaunuleikit ja astialeikit ovat aika kärjessä. Emma usein esimerkiksi päivän aikana vaihtelee Tytölle päivä- tai yövaatteita ihan ilman Ellin vaikutusta. Emma myös usein leikkii legoilla, mutta tuntuu, että tuo on enemmän Ellin seurana oloa. Eläimillä ja eläintalolla Emma sen sijaa valitsee leikkiä yksinkin. Palapelit ja kuvalotto ovat myös Emmalle mieleen. Askartelu alkaa myös iän karttuessa nousta suureen suosioon. Perhekerhossa molemmat Reinikaisen tytöt ovat tunnettuja muovailuinnostaan.

Emma myös pitää äidin kanssa puuhastelusta. Usein Emma jättää leikit kesken ja tulee mieluummin minun kanssani pesemään vaikkapa perunoita tai kattamaan pöytää. Siivoilu ja järjestäminen ovat sen sijaan enemmän Ellin heiniä. Ulkona ollessaan Emma on keräilijäluonne: hän kaivelee tienvarsilta kaikenlaisia kiviä ja kukkia. Emmasta on esimerkiksi hauskaa tuoda Vihtiin nummelaisia tai lohjalaisia kiviä. Hiekkalaatikolla Emma on vannoutunut keinuja. Hän on istunut keinussa 6-kuukautisesta asti ja tykkää siitä hurjasti. Usein kun Norsupuisto lähestyy, Emma lähes vapisee innosta, kun hän tietää pääsevänsä vauvakeinuun. Myös mäet ovat tytölle mieleen: Emma laskee liukumäistä useimmiten turvallisesti mahallaan. Talvella pulkkailu ja hankileikit sen sijaan olivat Emmalle jotenkin vielä liian hurjia, ja tyttö suostui niihin vähän kauhuissaan.

Yksi Emman paraatileikki on aina ollut kiipeily. Hän on siinä pelottavan taitava. Emma esimerkiksi onnistui kiipeämään seisomaan pianon koskettimille ennen kuin osasi kunnolla kävellä. Emmasta on ihanaa kiipeillä sohvilla ja sohvapöydällä. Hän myös mielellään kiipeilee sohvien väliin ja laskeutuu mielellään sohvalta hankalannäköisesti käsinojan reunan ylitse ponnistamalla. Ulkonakin Emma kiipeilee jos minne leikkivälineisiin. Usein tulee nimitettyä Emmaa apinaksi.

Sivun viimeisin muutos: "2005-10-21 23:52:07 mtreinik"