Sadut

Heleriina

Heleriinalla oli eräs ongelma.

Hän ei osannut päättää mistään.

Leikkiessään ystäviensä kanssa, hän ei osannut päättää, hyppisikö narua Katin ja Jonnan kanssa vai leikkisikö kotia Sannan ja Seijan kanssa. Ja se johti aina siihen, että Heleriina ei leikkinyt ollenkaan.

Viikonloppuisin Heleriina oli yöpaitasillaan vielä ruoka-aikanakin, koska hän ei osannut päättää mitä pukisi ylleen.

Heleriinan äiti oli huolissaan tyttärestään.

Iltaisin tyttö istui usein tekemättä mitään, koska hän ei osannut päättää, lukisiko kirjaa vai ompelisiko jotain vai katsoisiko televisiota.

Heleriinan isäkin alkoi hiljakseen olla huolissaan tyttärestään. (Hiljakseen, koska hän oli hyvin rauhallinen ja hiljainen mies).

Jos Heleriina joskus päätti katsoa televisiota - joskus näin tosiaan tapahtui - hän ei osannut päättää, mitä ohjelmaa katsoisi.

Tämä taas useimmiten johti siihen, että tyttö tuijotti tyhjää kuvaruutua.

Viimein Heleriinan äiti sai tarpeekseen.

"Jotain täytyy tehdä tuon tytön kanssa, Kullervo", Tellervo-äiti sanoi. "Aamulla hän ei edes osannut päättää, haluaisiko hän kananmunansa paistettuna vai keitettynä. Jotain täytyy tehdä."

"Tee munakasta", Kullervo vastasi.

"Ei kun tytölle täytyy tehdä jotain. Auttaa häntä jotenkin. Viedään hänet vaikka jonkun asiantuntijan luokse."

"Viedään vaan", Kullervo sanoi.

Kuullessaan äitinsä päätöksestä Heleriina ei osannut päättää, pitikö hän siitä vai ei. Onneksi äiti oli päättänyt asian.

Tellervo soitti tutulle lääkärille, joka antoi hänelle erään erikoislääkärin nimen ja osoitteen.

Tellervo kirjoitti pitkän kirjeen torhtori Siltaselle ja kertoi tälle Heleriinan ongelmasta. Sitten hän lähetti kirjeen Helsinkiin, missä tohtori Siltasen vastaanotto oli.

Pian saapui tohtorilta kirje, jossa hän ilmoitti, että Heleriina voisi tulla hänen vastaanotolleen seuraavana perjantaina.

Heleriina sai vapaata koulusta ja Kullervo sai vapaata töistä ja niin he lähtivät perjantaina kolmestaan junalla Helsinkiin. Tellervo oli tyytyväinen päätöksestään ja huomautti siitä monta kertaa.

Kullervokin oli tyytyväinen, mutta hän ei sanonut mitään. Heleriina ei osannut päättää, olisiko tyytyväinen vai ei. Eikä hän osannut päättää, kertoisiko hän siitä vanhemmilleen vai ei. Niinpä hän vaan istui paikallaan.

He olivat aikaisin perillä ja joutuivat odottamaan puolitoista tuntia odotushuoneessa.

Kullervo päätti lukea erästä aikuisten pilalehteä.

Tellervo päätti lukea erästä muotilehteä.

Pöydällä oli paljon sarjakuvalehtiäkin, mutta Heleriina ei osannut päättää, minkä hän niistä ottaisi. Hän ei edes osannut päättää, mihin tuoliin kävisi istumaan. Niinpä hän seisoi hiljaa tekemättä mitään.

Tasan puoli kaksitoista heidät kutsuttiin tohtori Siltasen vastaanottohuoneeseen. Nähdessään kummallisen näköisen miehen suuren puisen pöydän takana Tellervoa alkoi naurattaa. Miehen päälaki oli kalju, mutta muuten hänellä oli aina olkapäille ulottuva musta tukka. Tohtori tuijotti heitä paksujen silmälasiensa takaa.

"Hyvää huomenta", tohtori toivotti. "ja kuka teistä on Heleriina Laakso?"

Heleriina ei osannut päättää, kuinka hän sanoisi, että hän oli Heleriina ja niinpä hän ei sanonut mitään.

Tellervo työnsi tyttärensä hellästi lähemmäs tohtoria. "Tämä on Heleriina, meidän tyttäremme."

Tohtori Siltanen vilkaisi Tellervolta saamaansa kirjettä.

"Luulenpa, että tämä on aivan yksinkertainen tapaus. Ensin vähän kysellään ja tutkitaan."

Tohtori Siltanen nousi ylös tuoliltaan. Hän oli vain hieman Heleriinaa pitempi. Hän oli hassunkurisen näköinen, sillä hänen takkinsa viisti maata. Tohtori vei Heleriinan nurkassa olevalle sohvalle ja pyysi häntä asettumaan makuulle.

Kullervo tirskui itsekseen.

"Tohtori näyttää aivan lumiukolta", hän kuiskasi Tellervolle. "Onkohan hänellä ollenkaan jalkoja?"

"Sssshh, hiljaa!" Tellervo sihahti vihaisesti katsellessaan, kuinka pikkumies liikutteli oudon näköistä lamppua edestakaisin Heleriinan silmien edessä. Sitten tohtori mutisi tyytyväisenä.

"Sanopas, tyttö, mitä aiot tehdä, kun lähdet maailmalle?" tohtori kysyi.

Heleriina mietti kysymystä.

Oudon tohtorin viedessä hänet istumaan tuolille Heleriina vastasi mietteliäästi: "En oikein tiedä. Joskus haluaisin olla sairaanhoitaja, joskus kampaaja. Ja joskus haluaisin alkaa filmitähdeksi. Mutta useimmiten minä en vaan tiedä."

Tohtori Siltanen ei näyttänyt yllättyvän vastauksesta. "Niinpä niin. Aivan tavallista", hän sanoi kopauttaen Heleriinan polvea pienellä kumivasaralla.

Tellervo mietti, tarkoittiko tohtori Heleriinan vastausta, vai sitä, että tohtorin kopautettua tytön polveen vasaralla tämä oli potkaissut tohtorin silmälasit vinoon.

Tohtori Siltanen nousi seisomaan ja korjasi silmälasinsa paikoilleen. Hän pisti kuumemittarin Heleriinan suuhun ja hymyili. "Kun olin pikkupoika, minä osittain halusin alkaa poliisiksi."

Tohtori Siltanen kietoi jonkinlaisen pyöränkumin Heleriinan käsivarren ympärille ja pumpatessaan siihen ilmaa hän kysyi Tellervolta, mistä tämä oli löytänyt tyttärensä nimen.

"Onpa typerä kysymys", Tellervo ajatteli, mutta vastasi kohteliaasti: "En minä sitä löytänyt, minä keksin sen. En osannut päättää, antaisinko hänelle nimeksi Helena vai Katariina. Toinen Heleriinan mummi on Helena, toinen Katariina.

Tellervo hymyili muistellessaan äitiään ja Kullervon äitiä yhdessä lepertelemässä lapsenlapsensa kehdon äärellä.

"Lopulta sitten yhdistin Katariinan ja Helenan."

Tohtori Siltanen oli ilmeisen tyytyväinen Tellervon vastaukseen. "Sitä minä epäilinkin", hän sanoi hieroen riemuissaan käsiään yhteen.

"Minähän sanoin, että tämä on yksinkertainen tapaus. Jos tytön nimi muutetaan Katariinaksi tai Helenaksi, niin hän tietää kuka hän on ja mitä hän haluaa."

Heleriina ei osannut päättää, haluaisiko hän olla Helena vai Katariina. Mutta Tellervo antoi tyttärelleen uudeksi nimeksi Emma.

He kävelivät kaupungilla, ja pian Emma sanoi olevansa nälkäinen.

"Mitä haluat syödä?" Tellervo kysyi.

"Lihapullia, perunasosetta ja herneitä. Ja jälkiruuaksi omenapiirakkaa ja jäätelöä", Emma sanoi epäröimättä.

Tellervo oli ilahtunut.

Kullervo oli hämmästynyt.

Ruuan jälkeen Tellervo kysyi: "Menemmekö asemalle linja-autolla vai raitiovaunulla?"

"Raitiovaunulla", Emma vastasi heti.

Kun he kävelivät rautiovaunupysäkille, Emma ilmoitti, että oikeastaan he voisivat käydä ostamassa hänelle uudet kengät. Kengät oli ostettu viidessä minuutissa. Emma katseli haltioissaan laatikkoa, jossa hänen uudet punaiset kiiltonahkakenkänsä olivat. Kullervo katseli tyhjää lompakkoaan ja mietti, olisiko ollut parempi antaa Emman olla Heleriina.

En oikein osaa päättää lopettaisinko tarinan tähän vai en.