Etusivu > Mieliasiat > Kirjat
Ellin sivut

Kirjat

Vauvasta vuoteen 2005

Myös kirjojen kohdalla on Emma eteen tuleva valikoima on ollut ikään nähden hyvin kehittynyttä. Pehmokirjojen ja koskettelukirjojen kausi jäi kovin kapeaksi, lähinnä siihen, kun Elli kantoi kirjoja Emmalle sitteriin ja tyttö söi niitä. Emma on kuunnellut ääneen lukemista sananmukaisesti rintamaidosta lähtien, sillä hyvin usein Mari maaten tai istuen imettäessään samaan aikaan luki kirjoja Ellille. Jossain vaiheessa vähän ongelmia tuotti, kun rintaa imevä Emma haroi tai potki kirjoja pois läheltään. Kun imetys loppui siirtyi Emma viereen kuuntelemaan.

Mari ei ole oikeastaan koskaan vaatinut Emmaa istumaan vieressä kun lukee Ellille. Tämän myötä Emma onkin jonkin verran lukutuokioiden aikana hypellyt sohvalla, kiipeillyt pöydillä ja leikkinyt lattialla omia leikkejään. Useimmiten Emma kuitenkin jaksaa lukemista ensimmäisen ja toisen ja ehkä vielä kolmannnenkin kirjan verran. kesän 2005 aikana Emman kiinnostus kieltä kohtaan selvästi lisääntyi ja tyttö alkoi itse kiikuttaa aikuisille kirjoja luettavaksi. Tässä kohtaa myös tyttöjen valitsemat kirjat vähän erilaistuivat: Emma valitsee selkeästi kuvakirjoja kun taas Elli jo nauttii kirjoista, joiden hienous piilee teksteissä. Hyvin usein päiväunilta herätessään tytöt kiikuttavat Marille kasan kirjoja, joita sitten vanhempien sängyllä pitkään luetaan.

Emman koko lukuhistoriaa on hyvin voimakkaasti, ehkä liiankin voimakkaasti, viitoittanut Ellin kirjamaku. Emma on ikään kuin aina kuunnellut ikäänsä nähden hyvin haastavia kirjoja. Tämä on ehkä joskus vähän vähentänyt tytön kiinnostusta lukemiseen, mutta toisaalta nyt kun tyttö alkaa olla tarpeeksi pitkäjänteinen, selviää hän hyvin Ellin rinnalla alle kaksivuotiaana kolmevuotiaiden satutunnilla. Emman itse valitsemia ja erityisesti hänelle mieleisiä kirjoja ovat matkan varrella olleet ainakin ennen kaikkea kaikki erilaiset Maisa-kirjat, Meluisa Miska, Lassi laulava lammas, Tahdon pottani (Tämän kirjan Emma aina aloittaa lukemalla ensimmäisen sivun tahallaan väärin Potta on Plääh...), Röh, Röh sanoi pikkupossu, Eläinten Tivoli, Pupu Tupuna matkalla kaupunkiin, Iloiset hinaajat ja Armi on 2 vuotta. Emma on myös vakiintunut lorujen ystävä: yksi hänen usemmin luettavaksi valitsemansa kirja onkin Marin tai Jannen äitiyslaatikosta periytynyt Pallero-kirja, jossa on lorua toisen perään.

Sivun viimeisin muutos: "2005-10-21 23:11:15 mtreinik"